10.5.2007

Pauligin uusi kahvipaahtimo sai rakennusluvan

Pauligin uuden kahvipaahtimon rakennushanke etenee suunnitelmien mukaan. Helsingin kaupungin rakennuslautakunta hyväksyi tällä viikolla hankkeen rakennusluvan.

”Luvan saaminen tarkoittaa, että voimme aloittaa rakennustyöt elokuussa 2007. Tonttia valmistellaan parhaillaan rakennus-kuntoon muun muassa siirtämällä katuja kaavan edellyttämällä tavalla”, projektipäällikkö Minna Forsström Oy Gustav Paulig Ab:ltä kertoo.

Laajuudeltaan 35 000 m²:n tuotantolaitos valmistuu kesäkuussa 2009 Vuosaaren sataman yritysalueelle. Uusi paahtimo tuottaa yli 10 miljoonaa kahvipakettia vuodessa ja palvelee sekä Suomen kahvinjuojia että vientimarkkinoita. Tuotantokapasiteettia voidaan kysynnän kasvaessa lisätä tuotantoprosessia ja rakennusta laajentamalla. Rakennus tarjoaa myös toimistotilat Oy Gustav Paulig Ab:n, Paulig Oy:n ja Santa Maria Finland Oy:n henkilökunnalle eli noin 200 hengelle. Kokonaisinvestointi on arvoltaan lähes 120 miljoonaa euroa.

Uuden paahtimon pääsuunnittelijoina toimivat Arkkitehdit Tommila Oy ja Pöyry Engineering Oy. Tuotanto-, toimisto- ja varastotilojen rakentamisesta vastaa Lemminkäinen-konserniin kuuluva Lemcon Oy.



ARKISTO:

21.1.2010
Pauligin uusi kahvipaahtimo vihittiin käyttöön

8.12.2009
Pauligin uusi paahtimo viittä vaille valmis

8.12.2009
Työvaatteet suunnitteli vuoden muotitaitelija

30.11.2009
Pauligin uusi paahtimo on Vuoden 2009 Teräsrakenne

10.8.2009
Raakakahvin esilämmitys säästää energiaa

4.8.2009
Ensimmäiset Juhla Mokka -paketit valmistuivat

8.7.2009
Lämmitysjärjestelmä edustaa uutta tekniikkaa

17.6.2009
Konservaattori käsittelee museoesineet

29.5.2009
Paahtimon julkisivu on kestävä ja ekologinen

28.4.2009
Uuden paahtimon valaistusjärjestelmä valittiin huolella

24.3.2009
Historia seuraa mukana

3.2.2009
Tehdasrakennus valmistui

28.11.2008
Muutto uuteen tehtaaseen on suuri haaste

13.8.2008
Uudelle paahtimolle ympäristölupa

18.6.2008
Pauligin uusi paahtimo on nyt harjakorkeudessa

10.6.2008
Pauligin paahtimotyömaalla pieni kattopalo

8.5.2008
Paahtimon maamerkki kohoaa vauhdilla

28.1.2008
Työmaapäällikkö valvoo ja viestii

29.11.2007
Uuteen tehtaaseen PROBAT-WERKEn paahtokoneet

20.9.2007
Tällaiseen projektiin pääsee vain kerran elämässä

20.9.2007
Pauligin uuden kahvipaahtimon peruskivi muurattiin

20.9.2007
Pauligin paahtimohanke pavunkuoressa

12.6.2007
Pauligin uuden kahvipaahtimon sisustussuunnittelukilpailun voitti Studio Bergroth & ABB

10.5.2007
Pauligin uusi kahvipaahtimo sai rakennusluvan

5.4.2007
Lemcon rakentaa Pauligin uuden paahtimon

1.3.2007
Pauligin uuden toimisto- ja paahtimorakennuksen sisustussuunnittelukilpailu etenee - loppukilpailuun valittiin neljä korkeatasoista suunnittelijaryhmää

8.1.2007
Pauligin uuden kahvipaahtimon sisustus tarjoaa mittavan ja harvinaislaatuisen suunnitteluhaasteen alan ammattilaisille

19.9.2006
Paulig päätti paahtimoinvestoinnista Suomeen - kahvin paahtaminen alkaa vuonna 2009 Vuosaaren sataman yritysalueella

21.6.2006
Päätös on tehty: uusi paahtimo rakennetaan ja se valmistuu syksyksi 2009

8.6.2004
Paulig ja Helsingin kaupunki esisopimukseen paahtimotontista Vuosaaren sataman yritysalueella