 |
 |
20.9.2007
TÄLLAISEEN PROJEKTIIN PÄÄSEE VAIN KERRAN ELÄMÄSSÄ
"Kyllähän toimitiloja tehdään, mutta me olemme suunnittelemassa ja rakentamassa kahvipaahtimoa, selkeästi Pauligille räätälöityä rakennusta. Sen on heijastettava Pauligin historiaa, arvoja ja toimintaa, oltava Pauligin näköinen. Vuosikymmeniä kestävän rakennuksen on myös sovelluttava muuttuviin työskentelytapoihin", projektijohtaja Minna Forsström kertoo paahtimoprojektin lähtökohdista.
TYÖMAA MUUTTUU KIIHTYVÄLLÄ VAUHDILLA
Minnan mukaan viime vuonna projektia leimasivat suuret ratkaisut. Kulmakiviä olivat investointipäätös ja rakennuksen identiteetin määrittäminen, päätös rakentaa selkeästi kahvipaahtimon oloinen rakennus. Tätä vuotta Minna kuvailee hankintavaiheeksi. Tehtaan näkyvin osa kahvisiilosto ostettiin ja pääurakoitsija sovittiin keväällä. Parhaillaan neuvotteluita käydään tehtaan sydämestä ja aivoista: paahtokoneista ja automaatiojärjestelmistä. Niiden jälkeen hankintalistalla ovat erikoistekniikka ja laitteet, joilla on lyhyet toimitusajat.
Alkuvuoden aikana paahtimotontilla kaivettiin ja myllättiin pintaa syvemmällä. Työmaa alkoi muuttua kiihtyvällä vauhdilla elokuussa, kun pääurakoitsija Lemcon aloitti perustusten rakentamisen ja valutyöt. Arkkitehtisuunnitelmat ovat nyt viimeistelyä vailla valmiit ja sisustussuunnitelmat työn alla.
"Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin. Projekti on pysynyt aikataulussa ja budjetissa, ja sille asetetut laadulliset tavoitteet on saavutettu. Totta kai meillä on tiedossa haasteita, kuten jatkuva rakennuskustannuksien nousu ja kaiken yhteen sovittaminen. Myös muutto uuteen tehtaaseen vuonna 2009 vaatii pauligilaisilta kärsivällisyyttä", Minna muistuttaa.
PROJEKTIJOHTAJA ON KULMINAATIOPISTE
Minnaa alettiin houkutella Pauligille vuonna 1999. "Olen taustaltani prosessisuunnittelija. Konsulttipuolella olin työskennellyt tämän tyyppisten projektien kanssa ja nähnyt erinäköisiä ja erikokoisia investointeja erilaisissa rooleissa. Olin myös tehnyt paljon töitä elintarviketeollisuudelle", Minna muistelee. "Kiinnostuin projektista, sillä tilaajan puolella tällaiseen pääsee mukaan vain kerran elämässä. Lisäksi kahvi on hieno aine: sen parissa saa käyttää kovia insinööriarvoja, mutta samalla siinä on nyansseja, joita insinööri ei voi mitata."
Omaa rooliaan paahtimoprojektissa Minna kuvailee sanalla kulminaatiopiste. Minnan vastuulla ovat projektin johtaminen ja riskien hallinta. Samalla hänen on viestittävä Pauligin tahtotila ja tavoitteet suunnittelijoille ja alihankkijoille ja varmistettava, että ne toteutuvat.
|
 |
ARKISTO:
21.1.2010 Pauligin uusi kahvipaahtimo vihittiin käyttöön 

8.12.2009 Pauligin uusi paahtimo viittä vaille valmis 

8.12.2009 Työvaatteet suunnitteli vuoden muotitaitelija 

30.11.2009 Pauligin uusi paahtimo on Vuoden 2009 Teräsrakenne 

10.8.2009 Raakakahvin esilämmitys säästää energiaa 

4.8.2009 Ensimmäiset Juhla Mokka -paketit valmistuivat 

8.7.2009 Lämmitysjärjestelmä edustaa uutta tekniikkaa 

17.6.2009 Konservaattori käsittelee museoesineet 

29.5.2009 Paahtimon julkisivu on kestävä ja ekologinen 

28.4.2009 Uuden paahtimon valaistusjärjestelmä valittiin huolella 

24.3.2009 Historia seuraa mukana 

3.2.2009 Tehdasrakennus valmistui 

28.11.2008 Muutto uuteen tehtaaseen on suuri haaste 

13.8.2008 Uudelle paahtimolle ympäristölupa 

18.6.2008 Pauligin uusi paahtimo on nyt harjakorkeudessa 

10.6.2008 Pauligin paahtimotyömaalla pieni kattopalo 

8.5.2008 Paahtimon maamerkki kohoaa vauhdilla 

28.1.2008 Työmaapäällikkö valvoo ja viestii 

29.11.2007 Uuteen tehtaaseen PROBAT-WERKEn paahtokoneet 

20.9.2007 Tällaiseen projektiin pääsee vain kerran elämässä 

20.9.2007 Pauligin uuden kahvipaahtimon peruskivi muurattiin 

20.9.2007 Pauligin paahtimohanke pavunkuoressa 

12.6.2007 Pauligin uuden kahvipaahtimon sisustussuunnittelukilpailun voitti Studio Bergroth & ABB 

10.5.2007 Pauligin uusi kahvipaahtimo sai rakennusluvan 

5.4.2007 Lemcon rakentaa Pauligin uuden paahtimon 

1.3.2007 Pauligin uuden toimisto- ja paahtimorakennuksen sisustussuunnittelukilpailu etenee - loppukilpailuun valittiin neljä korkeatasoista suunnittelijaryhmää 

8.1.2007 Pauligin uuden kahvipaahtimon sisustus tarjoaa mittavan ja harvinaislaatuisen suunnitteluhaasteen alan ammattilaisille 

19.9.2006 Paulig päätti paahtimoinvestoinnista Suomeen - kahvin paahtaminen alkaa vuonna 2009 Vuosaaren sataman yritysalueella 

21.6.2006 Päätös on tehty: uusi paahtimo rakennetaan ja se valmistuu syksyksi 2009 

8.6.2004 Paulig ja Helsingin kaupunki esisopimukseen paahtimotontista Vuosaaren sataman yritysalueella 

|

|