|
 |

|
8.12.2009
Pauligin uusi paahtimo viittä vaille valmis
Pauligin kaikkien aikojen suurin teollinen investointi, uuden paahtimon rakentaminen Vuosaaren sataman kupeeseen, on käytännössä valmis. 120 miljoonaa euroa maksanut parivuotinen urakka vaatii enää pientä viimeistelyä ennen tammikuussa 2010 vietettäviä vihkiäisiä.
Paahtimoinvestoinnille oli useita hyviä perusteita. Vanhan paahtimon ympärille on noussut asuinalue. Pieneksi käyneellä tontilla toiminnan laajentaminen olisi ollut mahdotonta ja teollisen toiminnan harjoittaminen hankalaa muun muassa melun takia. Paulig oli myös sitoutunut purkamaan raakakahvisiilostonsa ja luovuttamaan sen tontin kaupungille viimeistään kesäkuussa 2010. Vanhan rakennuksen remontointi on kallista ja paahtokoneiden uusinta olisi ollut edessä joka tapauksessa.
Kesäkuussa 2006 tehtiin suuri päätös: Paulig päätti investoida 120 miljoonaa euroa uuden paahtimon rakentamiseen Vuosaaren sataman läheisyyteen.
Sijainti Vuosaaren sataman yritysalueella huolellisen harkinnan tulos
Uuden paahtimon sijainti Vuosaaressa ei ollut itsestäänselvyys. Paulig selvitti useita eri vaihtoehtoja niin Suomesta kuin naapurimaista. Pitkän harkinnan ja yksityiskohtaisten selvitysten jälkeen Paulig päätyi Helsingin uuden sataman läheisyyteen.
Valintaan oli painavat syyt. Kahvituotteiden valmistus vaatii vahvaa ammattitaitoa, joten rakentaminen lähialueelle varmisti osaavien ammattilaisten pysymisen yrityksessä. Paulig halusi myös jäädä lähelle suomalaisia kahvinjuojia, sillä Suomi on yhtiön päämarkkina-alue. Suomi ja Vuosaari olivat myös logistisesti edullisin vaihtoehto. Raakakahvit saadaan Vuosaaren satamasta suoraan paahtimolle ja valmiit tuotteet suoraan kehäteitä (Kehä I ja Kehä III) pitkin jakeluun. Satama-alueelle on myös rautatieyhteys.
Paahtimon rakennusvaiheet
Uuden paahtimon rakentaminen aloitettiin syksyllä 2007, harjakorkeuden se saavutti kesäkuussa 2008, ja itse rakennus oli valmis tammikuussa 2009. Sen jälkeen alkoivat tuotantolaitteiston asennukset.
Tuotantokatkosten välttämiseksi kahvinvalmistus siirrettiin uuteen paahtimoon asteittain syksyn 2009 aikana. Ensimmäiset Juhla Mokka -paketit lähtivät maailmalle heinäkuussa ja nyt koko tuotanto on siirretty uuteen paahtimoon.
Pauligin toimihenkilöt muuttivat uusiin tiloihin syyskuun alussa. Oy Gustav Paulig Ab:n ohella taloon muuttivat Paulig Oy sekä Santa Maria Finland Oy.
Uuden paahtimon viralliset vihkiäiset pidetään tammikuun lopussa 2010. Vanha paahtimo puretaan ensi vuoden aikana ja sen tilalle rakennetaan asuintaloja. Rakentaminen alkaa syksyllä 2010.
Moderni, ympäristöystävällinen ja tehokas paahtimo
Paulig halusi uudesta paahtimosta modernin ja tehokkaan tuotantolaitoksen, jonka toimintaa ja tuotantoa voi muunnella joustavasti tarpeen mukaan.
Tuotantolinjojen toiminta on pitkälti automatisoitu ja tuotannossa hyödynnetään uusinta prosessitekniikkaa. Paahtimossa on useita uusia ratkaisuja, kuten esilämmitteiset paahtokoneet. Viimeisimmän tekniikan käytön ansiosta uusi paahtimo on entistä tehokkaampi ja kuluttaa huomattavasti vähemmän energiaa. Myös tuotantokapasiteetin lisäysmahdollisuudet on huomioitu jo suunnitteluvaiheessa.
Läpinäkyvyys kautta linjan
Uuden paahtimon suunnittelussa keskeinen teema on ollut läpinäkyvyys. Eri toimintojen sujuvaa kommunikointia ja tarkkaa laadunvalvontaa edistää se, että paahtimon kaikki toiminnot ovat samassa kerroksessa maan pinnan tasolla ja tuotannon ohjaus tapahtuu yhdestä paikasta. Uudet IT-ratkaisut taas tuovat huomattavia etuja muun muassa kahvin jäljitettävyyteen ja tasaisen laadun varmistamiseen.
Läpinäkyvyys on toteutettu myös käytännössä. Paahtimon lasiseinien ansiosta vierailijatkin pääsevät seuraamaan kahvintuotantoprosessia lähietäisyydeltä.
Työoloihin panostettiin
Uudessa tuotantolaitoksessa on ollut mahdollisuus panostaa ratkaisuihin, jotka takaavat työntekijöille erinomaiset työskentelyolot. Paahtimon ilmanvaihto on erittäin tehokas, pölyisten kahvisäkkien käsittely on minimoitu ja luonnonvalon määrä sisätiloissa maksimoitu.
Työvaatteet on myös uudistettu. Vaatesuunnittelija Kia Kosken johdolla pauligilaisille teetettiin uudet, modernit, Paulig-brändiin istuvat työvaatteet. Inspiraatiota ja teknisiä ominaisuuksia haettiin urheiluvaatteista. Lopputulokseksi saatiin hyvin istuvat (naisille ja miehille eri mallit), hengittävät, turvalliset ja kestävät uudet työvaatteet.
Energiatehokasta kahvinvalmistusta
Uusi paahtimo on rakennettu ajan hengessä kestävästi. Ympäristöystävällisiä ja energiaa säästäviä ratkaisuja on tehty niin paahtimon rakennusvaiheessa kuin valmiin laitoksen toimintaa silmälläpitäen. Ympäristönäkökulmat painoivat sekä laitehankinnoissa että rakennus-, pinta- ja sisustusmateriaalien valinnassa. Hyvä esimerkki tästä on rakennuksen pintamateriaali, jota ei tarvitse huoltaa. Ulkoseinä on kierrätettävää, säänkestävää COR-TEN -terästä, alumiinia ja lasia, joiden kaikkien elinkaari on moneen muuhun materiaaliin verrattuna ekologisempi.
Valaistukseen ja lämmitykseen on haettu mahdollisimman energiatehokkaat ja kestävät ratkaisut, ja Pauligin kokonaissähkönkulutus onkin laskenut paahtimonvaihdoksen yhteydessä reilut 10 prosenttia. Esilämmitettävissä paahtokoneissa hyödynnetään paahtoprosessin hukkalämpö, mikä vähentää energiankulutusta 20 prosentilla. Tehdashalleissa on säteilylämmitys, mikä on laskenut lämmitykseen käytettyä energiamäärää 5 prosenttia entisestä. Säteilylämmitys tekee työympäristöstä myös vedottomamman ja vähemmän pölyävän.
Uuden paahtimon sijainti on hyvä myös kuljetusten näkökulmasta. Kun kahvi tulee paahtimoon suoraan Vuosaaren satamasta, erillisiä rekkakuljetuksia ei tarvita. Liikenne asuinalueilla on jo vähentynyt merkittävästi samoin kuin haju- ja meluhaitat paahtimon siirryttyä pois asutuksen keskeltä.
Pauligin näköinen paahtimo
Paahtimorakennus ja julkisivu ovat Pauligin näköiset, perinteitä kunnioittavat mutta modernit. Paulig on valinnut uuden paahtimonsa materiaaleiksi kestäviä ja helppohoitoisia materiaaleja, kuten terästä, lasia ja alumiinia. Matta COR-TEN-pinta toimii vastakohtana nykyaikaiselle arkkitehtuurille ja kiiltäville alumiinipinnoille. Rakennuksen on suunnitellut Arkkitehdit Tommila Mauri Tommilan johdolla.
Uusien tilojen sisustusarkkitehtuurista järjestettiin avoin suunnittelukilpailu suomalaisille ja Suomessa asuville suunnittelijoille, arkkitehdeille, sisustusarkkitehdeille ja alan opiskelijoille. Tehtävänä oli suunnitella rakennuksen arkkitehtuuriin ja yrityskuvaan sopiva sisustus, joka viestii konsernin arvoja: tehokasta toiminnallisuutta, avointa tiedonkulkua, laatua ja perinteitä. Haastetta suunnitteluun toi tilan monimuotoisuus, sillä ilmeen oli oltava yhtenäinen niin tuotannon, toimiston kuin logistiikkakeskuksenkin tiloissa.
Korkeatasoisen kilpailun voitti Studio Bergroth & ABBD, jonka ehdotuksessa puhuttelivat erityisesti yhtenäisyys ja johdonmukaisuus tilankäsittelyssä. Oivaltavat yksityiskohdat yleistiloissa sekä erinomainen työhuoneratkaisu vaikuttivat myös valintaan.
Kilpailuryhmään kuuluivat sisustusarkkitehti Yuki Abe, muotoilija Linda Bergroth, sisustusarkkitehti SIO Päivi Bergroth sekä arkkitehtiylioppilas Henrik Drufva.
Paahtimosta vuoden 2009 teräsrakenne
Pauligin uusi kahvipaahtimo sai marraskuussa Vuoden 2009 Teräsrakenne -palkinnon. Tuomariston mielestä rakennus kuvastaa hyvin Pauligin arvomaailmaa ja korkeita laatutavoitteita sekä tukee yrityskuvaa. Paahtimo osoittaa, kuinka hyvät edellytykset teräsrakentaminen luo käyttörakennusten arkkitehtonisen ilmeen parantamiselle. Rakennuskokonaisuus on lautakunnan mielestä oivallinen osa laadukasta tuotantorakennusten arkkitehtuuriperinnettämme kautta aikain.
Hankkeen erityisansiona palkintolautakunta piti ennakkoluulotonta julkisivumateriaalien valintaa. COR-TEN-teräksen lämminsävyisen ruskea mattapinta kertoo kauniisti kahvipaahtimorakennuksen toiminnasta. Toimisto-osan luonnonvärinen alumiinijulkisivu luo sopivan kontrastin COR-TEN-teräkselle ja sen vaaleus keventää samalla kokonaisuutta. Pääsisäänkäynnin edessä olevalta aukiolta näkyy metalli-lasijulkisivun läpi tehtaan tärkein tehtävä eli kahvin paahtaminen.
Rakennuksen arkkitehtuuri on rationaalista ja lähtee tuotannon tarpeista. Prosessin tämän hetken ja tulevaisuuden tarpeiden huomioiminen on johtanut massallisesti komeaan, mittasuhteiltaan luontevaan rakennuksen hahmoon, joka tuo arkkitehtonisesti laadukkaan lisän Vuosaaren sataman maisemaan, tuomaristo totesi.
Lisätietoa: www.terasrakenneyhdistys.fi.
Lyhyesti Pauligista
Paulig on Suomen johtava kahvinvalmistaja ja se toimii nykyään myös Baltiassa, Venäjällä ja Venäjän naapurimaissa. Paulig tunnetaan erityisesti korkealaatuisista kahvimerkeistään. Oy Gustav Paulig Ab:n palveluksessa oli viime tilikaudella eri maissa keskimäärin 365 henkilöä ja sen liikevaihto oli noin 232 miljoonaa euroa. Yhtiö kuuluu Paulig-konserniin, jonka liikevaihto yhdessä Santa Marian kanssa oli lähes 700 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä reilut 1850 vuonna 2008.
Laadukkaiden kahvien ohella Paulig tarjoaa vähittäiskauppa-, horeca- ja toimistokahvitus-asiakkailleen kaikki kahvin tarjoiluun liittyvät tuotteet ja palvelut: monipuolisen laitevalikoiman, ylläpidon, suunnittelun ja koulutuksen. Toimistokahvituspalveluissa Gustav Paulig tekee yhteistyötä tytäryhtiönsä Vendor Groupin kanssa. Tavoitteena on tehdä kahvinautinnon tarjoaminen asiakkaille mahdollisimman vaivattomaksi.
130 vuodessa pienestä siirtomaatavarain kaupasta on kehittynyt kansainvälisesti toimiva merkkituoteyritys. Paulig on aina katsonut eteenpäin, kasvattanut aktiivisesti tuotevalikoimaansa, kuunnellut kuluttajaa ja kehittänyt rohkeasti uusia tuotteita ja tuotantomenetelmiä. Yrityksen kasvaessa perusajatuksena on säilynyt valmistaa parhaita laatutuotteita kuluttajien tarpeisiin.
Pauligin tuotemerkkejä ovat muun muassa:
Juhla Mokka, Presidentti, Presidentti Tumma Paahto Presidentti Gold Label, Paulig Mundo Brazil sekä vientimarkkinoille suunnatut Paulig Classic ja Paulig President,
Espressotuotteet Paulig Espresso Originale, Paulig Espresso Fortissimo, Paulig Espresso Supremo, Paulig Espresso Barista, Paulig Espresso Favorito, Paulig Espresso Preferito ja Valikoimasta UTZ-sertifioituja kahveja ovat Paulig Mundo, Paulig Espresso Originale ja BrazilTuotevalikoimman kuuluvat myös Frezza-maitokahvijuomat ja Tazza-kaakaotiiviste.
Poimintoja historiasta
Pauligin historia alkaa vuodesta 1876, jolloin nuori lyypekkiläinen Gustav Paulig perusti Helsinkiin oman yrityksen tuodakseen maahan suolaa, kahvia, mausteita, jauhoja, portviiniä ja konjakkia. Valtakunnallinen myyntiverkosto edisti Pauligin tuotteiden leviämistä koko maahan. Ensimmäinen aluekonttori perustettiin Tampereelle vuonna 1903.
Vuonna 1904 Gustav Paulig laajensi toimintaansa tukkumyynnistä elintarviketeollisuuteen, kun Katajanokan varastorakennuksessa alettiin paahtaa kahvia.
Paulig osti vuonna 1909 Nissenin kahvila- ja kahvikauppaketjun. Ketju laajeni Helsingistä ympäri Suomen.
Vuonna 1911 pauligilaiset muuttivat omaan taloon Helsingin Katajanokalle, missä sijaitsivat sekä konttori että kahvipaahtimo.
Kansallispukuinen neito koristi Pauligin kahveja jo 1920-luvulla. Suomen ensimmäisillä messuilla vuonna 1920 Paulig-kahvia tarjoiltiin Sääksmäen kansallispuvuissa.
Vuonna 1924 Paulig toi ensimmäisenä markkinoille pienet, kuluttajille suunnatut kahvipakkaukset ja pian Paulig tarjosi myös valmiiksi jauhettuja mausteita ja teesekoituksia.
Paahdetun kahvin menekki ylitti kotona paahdettavan raakakahvin myynnin vuonna 1926.
Vuonna 1929 Paulig toi markkinoille omat kahvimerkit Juhlasekoituksen ja Presidentin sekoituksen, jotka edelsivät nykyisiä suosikkimerkkejä Juhla Mokkaa ja Presidenttiä. Kahta vuotta myöhemmin myymälän hyllyille ilmestyi valmiiksi jauhettua kahvia. Samaan aikaan kahvipaketteihin painettiin ensimmäisenä Euroopassa päivämääräleimat.
Pauligin myyntiverkosto laajeni koko maan kattavaksi 1930-luvulla.
Gustav ja Bertha Pauligin poika Eduard Paulig oli yhtiön toimitusjohtaja vuodesta 1919 aina vuoteen 1947 asti. Hänen aikanaan Paulig kehittyi merkittäväksi elintarvikealan yritykseksi Suomessa.
Vuonna 1950 Paulig esitteli Paula-tytön. Paulan toi yrityskuvan hengettäreksi Eduard Pauligin poika Henrik Paulig Amerikan-matkansa tuliaisina.
Paahtimo ja pakkaamo muuttivat Vuosaaren ensimmäisen tuotantolaitoksen uusiin, ajanmukaisiin tiloihin vuonna 1967.
Vuonna 1971 avattiin Paula-palvelu tuottamaan innostavia ruokaohjekirjasia sekä neuvomaan ja opastamaan kuluttajia.
Vuonna 1980 kahvialan ammattilaiset saivat oman opinahjon, kun Paulig avasi kahvikulttuurin vaalijaksi Kahvi-instituutin nykyisen Paulig Instituutin.
Viimeiset pauligilaiset siirtyivät Katajanokan konttorilta Vuosaareen uuden konttorisiiven valmistuttua vuonna 1982.
1990-luku oli Pauligille vahvan kansainvälistymisen ja pääkonttorin lähialueen rakentamisen vuosikymmen.
Uuden vuosituhannen kunniaksi Paulig esitteli suomalaisille uuden kahvialan ammattilaisen, baristan.
|
 |
|

|
|