18.6.2008

Pauligin paahtimohanke pavunkuoressa

Pauligin kahvipaahtimohankkeessa Vuosaaren satamaan rakennetaan sekä tuotanto- että toimistotilat, joihin toiminta siirtyy vuoden 2009 aikana. Valmistumisvaiheessa paahtimon kapasiteetti on reilut 40 miljoonaa kiloa eli yli 100 miljoonaa kahvipakettia vuodessa. Kapasiteettia voidaan kysynnän kasvaessa lisätä tuotantoprosessia ja rakennusta laajentamalla. Tuotantolaitos palvelee Suomen ja vientimaiden markkinoita. Pääsuunnittelijoina toimivat Arkkitehdit Tommila Oy ja Pöyry Engineering Oy, rakentamisesta vastaa Lemminkäinen-konserniin kuuluva Lemcon Oy, ja sisustuksen suunnittelee Studio Bergroth & ABBD. Investointi on lähes 120 miljoonan euron arvoinen.

Paahtimohankkeen kulku:
  • Uuden paahtimon rakentamismahdollisuuden pohtiminen alkaa 1990-luvulla.
  • Konkreettinen askel otetaan kesäkuussa 2004: Oy Gustav Paulig Ab ja Helsingin kaupunki solmivat esisopimuksen tonttikaupasta Vuosaaren sataman kupeeseen tulevalta yritysalueelta. Uuden paahtimon pääsuunnittelijoiksi valitaan Arkkitehdit Tommila Oy ja tehdassuunnittelun osalta Pöyry Engineering Oy.
  • Kesäkuu 2006: Paulig Oy:n hallitus päättää yksimielisesti toteuttaa paahtimohankkeen ja aloittaa historiansa suurimman teollisen investoinnin, jonka kustannusarvio on lähes 120 miljoonaa euroa.
  • Huhtikuu 2007: Oy Gustav Paulig Ab ja Lemminkäinen-konserniin kuuluva Lemcon Oy allekirjoittavat sopimuksen uuden paahtimon tuotanto-, toimisto- ja varastotilojen rakentamisesta.
  • Toukokuu 2007: Helsingin kaupungin rakennuslautakunta hyväksyy hankkeen rakennusluvan.
  • Kesäkuu 2007: Uuden paahtimon sisustussuunnittelukilpailun voittajaksi valitaan Studio Bergroth & ABBD. Voittajaryhmä saa suunniteltavakseen koko paahtimon sisustuksen. Sisätilojen yhtenäinen arkkitehtuuri kattaa kaikki tilat: tuotannon ja toimistot.
  • Heinäkuu 2007: Maarakennustyöt alkavat.
  • Syyskuu 2007: Uuden paahtimon peruskivi muurataan 20.9.2007.
  • Marraskuu 2007: Sopimuksia paahtimon prosessilaitteiden hankkimisesta aletaan tehdä vaiheittain.
  • Kesäkuu 2008: Paahtimorakennus nousee harjakorkeuteen.
  • Kesä/syksy 2009: Pauligin työntekijät muuttavat vaiheittain uuteen paahtimoon.
  • Ensimmäiset kahvit lähtevät markkinoille uudesta paahtimosta heinäkuussa 2009.
  • Kesä 2008: Paahtimorakennus nousee harjakorkeuteen.
  • Kevät/kesä 2009: Vuosaaren Pauligin työntekijät muuttavat uuteen paahtimoon. Ensimmäinen Juhla Mokka -paketti lähtee maailmalle uudesta paahtimosta heinäkuussa 2009.
  • Syyskuu 2009: Toimistotilat otetaan käyttöön ja niiden henkilöstö muuttaa
  • Marraskuu 2009: Teräsrakenneyhdistys myöntää uudelle paahtimolle Vuoden 2009 Teräsrakenne -palkinnon. Marraskuun lopussa kahvituotanto on siirretty kokonaisuudessaan uudelle paahtimolle ja vanha paahtimo suljetaan.
  • Tammikuu 2010: Paahtimo vihitään virallisesti käyttöön 21.1.2010





Lisätietoja:
Projektijohtaja Minna Forsström, Oy Gustav Paulig Ab
GSM 040 702 9896,
minna.forsstrom@paulig.fi

Viestintäpäällikkö Leena Miettinen, Paulig Oy
GSM 040 562 7302,
leena.miettinen@paulig.fi

www.paulig.fi/uusipaahtimo